Yrityksille

Oulun Tietoteekkarit ry harjoittaa yhteistyötä monen merkittävän yrityksen kanssa. Tukiessaan Oulun Tietoteekkarit ry:n toimintaa yhteistyökumppani saa näkyvyyttä paitsi yhdistyksen laajan, noin tuhatpäisen jäsenistön keskuudessa myös muualla Oulun yliopistossa. Tarjoamme monipuoliset mahdollisuudet killan toimintaan osallistumiseen.

Perusjäsenyydellä yhteistyökumppani saa läsnäolo- ja puheoikeuden killan kokouksissa, jäsenyydenaikaset Terminaali-lehdet veloituksetta, julisteensa kiltahuoneen seinälle, sekä mahdollisuuden lähettää killan sähköpostilistalle yhden viestin kuukaudessa.

Terminaali on Oulun Tietoteekkarit ry:n vähintään neljä kertaa vuodessa ilmestyvä virallinen kiltalehti. Kiltalehtemme tavoittaa myös muiden Oulun teekkarikiltojen jäsenet. Yhteistyökumppanin tuottama sisältö lehteen voi olla esimerkiksi kuvamainos tai artikkeli.

Killan kotisivut ovat yksi tärkeimmistä tiedotuskanavistamme. Sivuja päivitetään aktiivisesti. Yhteistyökumppanilla on mahdollisuus lisätä logonsa sivuillemme, toimittaa ajankohtaisia tiedotteitaan uutisosioon, sekä perustaa kotisivujemme alle oman alasivunsa.

Tapahtumat ovat Oulun Tietoteekkarit ry:n toiminnan kulmakivi. Yhteistyökumppani voi saada näkyvyyttä järjestämällä tapahtuman yhdessä killan kanssa tai mainostamalla killan itsenäisesti järjestämässä tapahtumassa tilaisuuteen sopivalla tavalla.

Mustat opiskelijahaalarit kuuluvat teekkarilakin ohella jokaisen tietoteekkarin perusvarustukseen. Haalareita käytetään ympäri vuoden erilaisissa opiskelijatapahtumissa niin Oulussa kuin myös muualla Suomessa ja jopa ulkomailla. Yhteistyökumppani voi ostaa haalareista mainospaikkoja.

Yhteistyösopimuspakettejamme on mahdollista yhdistellä ja räätälöidä yhteistyökumppanin tarpeiden mukaan. Yhteistyöstä kiinnostuneet saavat lisätietoja ulkoministeriltämme Tommi Jokiselta (ulkoministeri(at)otit.fi).