Sanasto

Tälle sivulle on kerätty kaikennäköisiä sanoja ja termejä, joihin varmasti törmäät opintojesi aikana.

A

Aktiivi

Yleisnimitys luottamustehtäviä hoitavalle luonnolliselle henkilölle. Akateemiset alkajaiset Akateemiset alkajaiset eli AA on Ympäristörakentajakillan sekä OPTIEMin järjestämä tapahtuma. Tapahtuma järjestetään yleensä lukuvuoden ensimmäisellä viikolla.

Alumni

Valmistunut opiskelija.

Arkkari

Arkkitehtuurin opiskelija.

Arkkaritalo

Arkkareiden kiltatalo saunoineen Pikisaaressa.

Arkkitehtikilta

Oulun Arkkitehtikilta ry on arkkitehtiopiskelijoiden eli arkkareiden kilta. Killan nimi lyhentyy muotoon ARK. Arkkareiden haalareiden väri on luonnonvalkoinen ja se on myös vanhin Oululainen Teekkarikilta.

Appro

Tapahtuma, jossa kerätään passiin merkintöjä ennalta määrätyistä baareista, kahviloista tai muista suorituspaikoista. Approille lähdetään suorittamaan tutkintoa ja eri tutkintoihin vaaditaan eri määrä merkintöjä. Passia vastaan osallistuja ansaitsee haalarimerkin.
Assari

Assistentteja tapaa laskuharjoituksissa. Yliopistolla töissä opiskelujen lomassa tai jopa valmistuneita. Heiltä voi kysellä apua, kun oma tietotaito ei riitä.

B

Blanko

Oulun tietojenkäsittelijöiden kilta, koodihirmuja ja nörttejä siinä missä mekin. Tunnistaa tummansinisistä haalareista.

Bumerangi

Takaisin opiskelijalle palautettu harjoitustyö tai työselostus, jossa korjattavaa tai muuta huomautettavaa.

D

Diplomi-insinööri, DI

Valmistunut teekkari.

Dippa

Diplomityö on diplomi-insinöörin tai arkkitehdin tutkinnon opinnäytetyö, laajuus 30 op. Tehdään usein ulkopuolisen yrityksen palkkatyössä, ja voi avata ovet pitempiaikaiseen työsuhteeseen.

E

Etkot

Tapahtuma, jossa valmistaudutaan henkisesti ja joskus myös fyysisesti varsinaisiin juhliin siirtymiseen. Etkoilua kannattaa erityisesti harrastaa kavereiden kämpillä!

Excursio (excu)

Pitkä tai lyhytkin opinto- tai tutustumisretki esim. yritykseen sekä muihin nähtävyyksiin ja tapahtumiin.

F

Fuksi

Yleisnimitys ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille opiskelualasta riippumatta.

Fuksilakki

Teekkarilakin kokeiluversio, jolla fuksit opettelevat teekkarilakin käyttöä pitkin talven. Fuksi saa fuksilakin syksyn lakinlaskijaisissa ja Wappuna se poltetaan. Fuksiopus OTYn jakama tiivis tietopaketti tekniikan ja arkkitehtuurin opintojaan aloittavalle fuksille. Fuksiopuksen saat (toivottavasti) pienryhmänohjaajaltasi syyskuussa. Lue, sisäistä ja säilytä.

Fuksipassi

Fuksipassiin kerätään suoritusmerkintöjä, jonka kautta fuksi tutustuu Teekkarikulttuurin värikkääseen maailmaan. Suoritusmerkintöjä saa mitä moninaisimmista asioista: luottamustehtävien hoitamisesta, läsnäoloista eri tilaisuuksissa, opintojen suorittamisesta sekä muustakin Teekkarihengen osoittamisesta. Ks. Fuksipiste.

Fuksipiste

Fuksipisteet ovat todisteena osasuorituksista, joita fuksi kerää fuksipassiin ja joiden tarkoituksena on tutustuttaa sekä aktivoida mukaan Teekkaritoimintaan. Kerättyään tietyn määrän pisteitä, fuksille myönnetään Wappuna arvonimi Teekkari. Pistemäärät löytyvät fuksiopuksesta sekä fuksipassista. Eniten fuksipisteitä kerännyt voittaa arvostetun Superfuksi-tittelin itselleen.

Fuksivastaava / Super-tuutori

Killan hallituksen jäsen, joka huolehtii fukseista, tuutoreista ja fuksiasioista. Toimii myös linkkinä tuutorien ja omaopettajan välillä. Meidän killassa toimii Fuksiasiainministerin nimikkeellä.

G

Gambina / Gee

Gambina on opiskelijoiden kulttisuosioon noussut alkoholipitoinen elintarvike. Nykyisin jokainen löytää itsensä gambinakokouksesta (Gokous) jossain vaiheessa opiskelijauraansa

H

Haalarit

Paras ja helpoin bilevaate, joita on tapana koristella mm. haalarimerkeillä. Jokaisella ainejärjestöllä on oman värisensä haalarit, joiden selässä olevan logon perusteella erotat eri alojen opiskelijat toisistaan. Joidenkin alojen fuksit saavat haalarit jo syksyllä, mutta toiset vasta keväällä.

Hallitus

Killan toimeenpaneva elin. Hallitus toimihenkilöineen vastaa killan tapahtumien ym. järjestämisestä. Kuka tahansa kiltalainen voi asettua ehdolle hallituspaikkoihin. Edustajat valitaan Vaalikokouksessa pikkujouluaikaan. Pesti on kalenterivuoden mittainen.

Hervanta

Tamperelaisten teekkarien versio Linnanmaasta. Humanisti

Humanistisen tiedekunnan opiskelija.

Humanistipääty (nyk. OAMK-pääty)
Yliopiston uusi puoli, rakennuksen pohjoisin osa, jossa ennen sijaitsivat humanistinen sekä kasvatustieteellinen tiedekunta. OAMK vallannut tilat.

I

Ikuisen Teekkarin hauta

Teekkaritalon pihalla sijaitseva muistomonumentti, jonka ääreen kokoonnutaan sitsien päättymisen yhteydessä veisaamaan Ikuisen Teekkarin laulua sekä kunnioittamaan Teekkariutta, joka ei sanonnan mukaan koskaan kuole.

Ilmo
Rekisteröitymisrituaali, joka suoritetaan ajasta ja paikasta riippuen monin eri metodein yleensä johonkin tapahtumaan, esimerkiksi opintojaksolle taikka excursiolle.

IRC

Internet Relay Chat, puhekielessä irkki, on oululaisten kehittämä Internetin pikaviestintäpalvelu. Ohjeita käyttöön löytyy täältä: otit.fi/tietopankki/irc-opas

J

Jatkot

Etkojen negaatio, sijoittuu yleisesti päätapahtuman jälkeiselle ajanjaksolle, yleensä joko jonkun kämpille taikka erilliseen paikkaan. Juvenes Toinen muonittajistamme. Omistaa Linnanmaalla kaikki muut ravintolat paitsi Kastarin.

Jäynä

Jäynät ovat huumorimielessä tehtyjä, usein teknologiaa hyödyntäviä harmittomia käytännön jekkuja, joiden tarkoituksena on tuottaa iloa ja naurua niin tekijöilleen, jäynän kohteelle kuin suurellekin yleisölle.

K

Kandi

Eli kandidaatin tutkinnon suorittanut opiskelija. Vaihtoehtoisesti myös viittaa kandityöhön, tuohon 10 opintopisteen rypistykseen, joka naputellaan kolmannen vuoden tienoilla.

Katakombi

Oulun yliopiston kellaritiloja kutsutaan usein katakombeiksi. Siellä sijaitsevat myös usean järjestön kiltahuoneet.

Kattokilta

Yhden tai useamman killan muodostama yhdistys, joka yhdistää joko tiedekunnan tai laajemman oppialakokonaisuuden opiskelijat yhden organisaation alle. Kattokillat mm. ajavat jäsentensä etuja ja järjestävät yksin tai yhdessä erilaisia tapahtumia. Teekkarikillat muodostavat tekniikan ja arkkitehtuurin alan kattokillan, Oulun Teekkariyhdistys ry:n. Ks. OTY.

KHK eli Kiltahuonekierros

OTiTin syksyllä järjestämä tapahtuma, jossa kierretään Linnanmaan kampuksella sijaitsevien eri ainejärjestöjen kiltahuoneita ja jossa voi ostaa heiltä haalarimerkkejä.

Kilta

Ainejärjestö. Melkein jokaisella opiskelualalla on omansa. Järjestää tapahtumia ja toimii tutkinto-ohjelmansa opiskelijoiden yhdyssiteenä. Kiltahuone (kiltis) Jokaisella killalla on oma kiltahuoneensa, joissa voi viettää luentojen välistä aikaa tai kokoontua tekemään ryhmätöitä. Meidän kiltis löytyy X2-oven läheisyydestä katakombeista.

KMP

KotiMaan Pitkä on nimensä mukaisesti kotimaassa järjestettävä excursio, joka tavallisesti kestää muutamasta päivästä viikkoon. Matkalla tutustutaan yrityksiin ja usein muihin Teekkareihin.

Kokardi

Tunnus teekkarilakin lipan yläpuolella. Oulussa, joka teekkarikillalla ja OTY:llä omansa. Hallituslaisilla on oma kultainen hallituskokardi, joka kiinnitetään oikealle sivulle, teekkarilakin tippaan. Puheenjohtajilla hallituskokardi on lakin edessä ja tavallinen kokardi tipassa. KONE

Oulun yliopiston koneinsinöörikilta ry on konetekniikan opiskelijoiden kilta. Killan nimi lyhentyy muotoon KONE. Koneteekkareiden haalareiden väri on punainen, he omistavat & ylläpitävät useita kulkuneuvoja (Paloauto Ykä, Land Rover Mellakka, sammutusauto Korppu & moottoripyörä Jawa), ja ovat yksi suurimpia Teekkarikiltoja.

Kontinkangas

Yliopiston kampus OYSin vieressä, tunnetaan mm. lääketieteen kampuksena.

Kyhi

Kiltayhdyshenkilö. Kts TEK.

Kylteri

Taloustieteiden opiskelija. Liikkuvat violetin värisissä haalareissa ja ovat meidän lähin naapuri katakombeissa. Tunnetaan parhaiten Poikkareiden eli Poikkitieteellisten haalaribileiden järjestäjänä.

Kyykkä

Vuosisatoja vanha karjalainen ulkopeli, jossa heittomailoilla eli kartuilla pyritään poistamaan pelineliön eturajalle sijoitettuja puisia sylinteriä, kyykkiä, mahdollisimman vähin heiton. Akateeminen Kyykkä on talvella pelattava versio, jota erityisesti korkeakouluopiskelijat pelaavat ja mittelevät paremmuuttaan niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla. Ks. OAMK

L

lappeen Rannat

Kaupunki Saimaan rannalla, jossa sijaitsee Skinnarilan vapaavaltio, josta löytyy Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT).

Laskari

Kursseilla järjestettäviä opetushetkiä, joihin saa mennä laskemaan kotitehtäviä ja kysymään apua assareilta. Yleensä vapaaehtoisia, mutta kurssin läpäisytodennäköisyys kasvaa huomattavasti, jos laskareissa tulee käytyä.

Laulukalu/Kalu

Oululaisten Teekkarien oma laulukirja, josta löytyvät sanoitukset kiperimpiinkin elämäntilanteisiin.

Linnanmaa

Oulun yliopiston pääkampus.

Lipasto

Oulun yliopisto.

M

MallasAppro

Prosessikillan järjestämä Appro eli baarikierros jonka ideana on kiertää baareja Oulun keskustassa, juoda mietoja alkoholijuomia sekä kerätä kisapassiin leimoja, tarkkojen sääntöjen mukaisesti. MAppro on tietojen mukaan Suomen toiseksi vanhin Appro, jota on järjestetty katkoitta vuodesta 1993 alkaen ja se on yksi syyslukukauden suurimpia tapahtumia Oulussa.

Molut

Maito + olut = molut, sekoitussuhteen saat päättää itse. Oulun tietoteekkarien lanseeraama konsepti, jossa haastetaan ihmisen käsitystä juomakelpoisesta alkoholijuomasta. Maista ja ylläty!

N

N, N:s

  1. Aakkosten 19. kirjain.
  2. Vuosikursseissa 5. tai sitä vanhempi.
  3. Yleensä epämääräinen, hyvin suuri luku.

Noppa

Kts. Opintopiste.

O

OAMK

Oulun Akateeminen Mölökky ja Kyykkäseura ry. Ylläpitää ja kehittää nimessä mainittujen lajien tunnettavuutta ja toimintaedellytyksiä Oulussa esimerkiksi järjestämällä kyykkäintroja, turnauksia sekä WCOK:in.

OLTO

Lääketieteen tekniikan opiskelijoiden kilta. Lääketieteen Teekkarit kääntävät taidokkaasti kehon signaalit luettavaksi dataksi. Killalla on valkoiset haalarit, mutta myös monia jäseniä eri kiltojen haalareissa.

Omaope

Omaopettaja on opiskelijan lähiohjaaja, joka tarvittaessa ohjaa opiskelijan hakemaan apua yliopiston tai muiden ohjaustahojen kautta. Hän seuraa opiskelijaryhmänsä etenemistä, ja tarvittaessa antaa tukea opinnoissa ja ohjaa eteenpäin.

Opintopiste

Yksi opintopiste vastaa noin 27 tunnin työmäärää ja yleisin opintopistemäärä per kurssi on 5.

OPM / OPMx2

  1. Oma pullo mukaan, 2) Oma pyyhe mukaan ja 3) Oma pitsa/pehmolelu tmv. mukaan. Kutsuissa usein etenkin 1) ja 2) yhdessä (OPMx2) eli ”Oma pullo ja pyyhe mukaan”.

OPTIEM

Oulun tuotantotalousteekkarit ry on tuotantotalouden opiskelijoiden kilta. Tutalaisten haalarit ovat mintunvihreät.

OTiT

Oulun Tietoteekkarit ry. Meidän oma rakas kiltamme. Haalarin väri on musta, kuten lähes kaikilla tietotekniikan opiskelijoilla Suomessa.

Oranssit naulakot

Kokoontumispaikka Linnanmaan kampuksen pääväylällä isojen luentosalien L1 ja L4 välissä. Tunnistaa oranssin värisistä naulakoista.

Otaniemi

Syrjäinen paikka kaukana Helsingin ja Espoon rajamailla, jossa sijaitsee Teknillinen Korkeakoulu, ja näin ollen paljon teekkareita.

OTY

Oulun Teekkariyhdistys. Oululaisten Teekkarikiltojen kattojärjestö.

OYY

Oulun yliopiston ylioppilaskunta. Olet automaattisesti OYY:n jäsen, kun opiskelet Oulun yliopistossa. Ylioppilaskunnalla on edunvalvonta- ja hallintotehtäviä yliopiston ja jäsenistönsä parissa.

P

Pegasus

Oulun yliopiston pääkirjasto, joka sijaitsee humasnistipäässä. Kurssikirjat ja kaikki muut Linnanmaan lainattavat löytyvät täältä. Myös ryhmätyötiloja ja tietokoneita.

Peppi

Sovellus, josta ilmoittaudutaan kursseille ja seurataan niiden edistymistä.

PikkuWappu

OTiTin järjestämä tapahtuma, joka juhlii enää puolen vuoden päässä olevaa Wappua.

PJ

Puheenjohtaja. Killan puheenjohtaja on näkyvä ja kuuluva persoona, ketä voi lähestyä kiltaa ja kiltatoimintaa koskevissa asioissa.

PROSE

Prosessikilta ry. Opiskelevat prosessitekniikkaa sekä kaivos- ja rikastustekniikkaa. Tunnistaa valkoisista haalareista.

PSOAS

Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö, kohtuuhintaisia asuntoja yleensä läheltä kouluja.

R

Raksa

Oulun yliopiston Ympäristörakentajakilta ry:n rakennus- ja yhdyskuntatekniikan puoli.

Rattoradio

Oululaisten opiskelijoiden tekemä Wappuradio Wappuhenkiselle kansalle.

Rotuaari

Oulun keskustan kävelykatu. Mukavia kahviloita ja Rotuaarin pallo, tuo tunnettu oululainen tapaamispaikka.

S

SIK

Sähköinsinöörikilta ry. Sähkötekniikkaa eli elektroniikkaa ja tietoliikennetekniikkaa opiskelevien kilta. Tunnistaa sähkönsinisistä haalareista.

Sillis

Silliaamiainen. Isompien juhlien, kuten vuosijuhlien ja Wapun jälkeisenä aamuna järjestettävä n:nsien jatkojen jälkeinen välitankkaus.

Sisarkilta

Sisarkilloilla viitataan saman alan opiskelijoiden kiltoihin muilla paikkakunnilla. OTiTin sisarkiltoja ovat Algo ry (Jyväskylä), TiTe ry (Tampere), Digit ry (Turku), Cluster ry (lappeen Rannat) ja TiK ry (Otaniemi).

Sitsit

Akateeminen pöytäjuhla, joissa syödään, lauletaan juomalauluja ja pidetään puheita sekä joissain tapauksissa seurataan myös ohjelmaa. Juhlilla on yleensä jokin aihe tai teema.

Skinnarila

lappeen Rantojen teekkarien Linnanmaa.

Solmu

Oululaisten Teekkarien tupsulakin narussa ylpeänä kantama naruviritys. Jokaisen (1-4) selvityn Teekkariwapun jälkeen saa solmia yhden solmun. 4:en solmun jälkeen ne avataan ja tilalle tehdään vetosolmu/lenkki. Muilla teekkaripaikkakunnilla solmulla on eri merkityksiä.

Speksi

Speksi on interaktiivista musiikki- ja tanssinumeroilla höystettyä opiskelijateatteria. Huutamalla OMSTART voi yleisö vaikuttaa spektaakkelin kulkuun. Oululaisia speksejä ovat TerwaSpeksi ja PahkiSpeksi, muita on esim. NääSpeksi (Tampere) ja TeekkariSpeksi (Aalto).

T

Teekkari

Vähintään toisen vuoden tekniikan ylioppilas tai tekniikan kandidaatti.

Teekkarihymni

Teekkareiden tärkein ja kenties tunnetuin laulu, joka tavataan laulaa aina puolilta öin Teekkarijuhlien yhteydessä. Hymni lauletaan lähes samassa muodossa sekä samanaikaisesti myös muilla paikkakunnilla, ja se alkaa aina täydellisestä hiljaisuudessa sekä valaistuksettomuudessa. Oulussa Hymnin jälkeen on tapana laulaa oman killan laulu.

Teekkarilakki / Tupsulakki / Lakki

Ylioppilaslakkia muistuttava lakki, josta roikkuu musta silkistä valmistettu tupsu. Teekkarilakki on teekkareita yhdistävä päähine, jota tulee kohdella kunnioituksella. Oululaisen teekkarilakin tunnistaa pyöreästä muodostaan ja siitä että tupsu alkaa hatussa sijaitsevasta tipasta. Tupsussa olevien solmujen määrä kertoo opiskelijan selvityt Waput (ts. solmut paljastavat vuosikurssin). Vetosolmu merkkaa n-vuoden opiskelijaa eli opiskelijaa, joka opiskelee ylivuotisia.

Teekkaritalo

Kuivasjärven rannalla sijaitseva vuokrakiinteistö, jonka OTY omistaa. Teekkaritalo on oululaisen opiskelijakulttuurin keskuksia, jossa järjestetään paljon erilaisia tilaisuuksia ja juhlia ympäri vuoden, joten osoite Kalervontie 7 tulee varmasti tutuksi opiskeluvuosien varrella.

Teekkaritarra

Oulun Teekkariyhdistyksen jäsenyydestä saatava tarra opiskelijakorttiin, jolla saa alennuksia mm. bilelipuista. Maksaa itsensä takaisin moneen kertaan.

Teekkaritorvet

Epämääräinen opiskelijoiden torvisoittokunta, jonka soittotaito ei yleensä vedä vertoja esiintymiselle. Näkyy ja erityisesti kuuluu useimmiten Wapun tienoilla.

TeeKu

Maailman paras oululainen Teekkarikuoro. Kaikki lauluhaluiset ovat tervetulleita, sillä nuotin vieressä on aina tilaa ja Teekkari laulaa mieluummin kuin hyvin!

TEK

Tekniikan Akateemiset. Akavalainen ammattiliitto, joka valvoo tekniikan opiskelijoiden sekä diplomi-insinöörien ja arkkitehtien etua. Myös hyvinvointitekniikan opiskelijoiden ensisijainen ammattiliitto.

Tekniikan kandidaatti

Teknisen alan opiskelija, joka on suorittanut alemman korkeakoulututkinnon tekniikan alalta (180 op). Tutkinto sisältää tietyt kurssit sekä kandidaatintyön.

Tekniikan ylioppilas

Teknisen alan opiskelija, joka ei ole valmistunut tekniikan kandidaatiksi, mukaan lukien alalle hyväksytyt henkilöt, jotka eivät ole vielä aloittaneet opintojaan.

Tellus

Entinen kirjasto Linnanmaalla, nykyisin muutettu opiskelutiloiksi.

Tempaus

Iso joukko teekkareita kollektiivisesti pitämässä hauskaa ja samalla vaikuttamassa hyvän asian puolesta.

Tentti

Yleensä kurssin päättävä, joskus jopa aloittava, koettelemus, jossa opiskelijan taitoja arvioidaan. Tenttiarkisto Killan sivujen yhteydessä oleva tietokanta, johon on tallennettu kurssien edellisiä tenttejä. Arkiston avulla voit tutkia minkä tyyppisiä kysymyksiä tenteissä on aiemmin kysytty.

Toimihenkilö/Toimari

Hallituksen apukäsiä, joilla on pienempi vastuu killan asioissa.

TST

Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta.

Tupsufuksi

Teekkari, jonka lakissa on yksi solmu (käytännössä toisen vuosikurssin Teekkari).

Tuutori

Tutor-opiskelija, fuksin toiseksi paras kaveri. Kysy ja käytä hyväksesi, siitä sille maksetaan.

U

Uniresta

Toinen muonittajamme.

Uusinta

Enemmän tai vähemmän huonosti mennyttä tenttiä voi tällaisessa tilanteessa käydä korottamassa.

V

ValeWappu

YMPin ja OPTIEMin järjestämä tapahtuma, joka juhlii enää yhden kuukauden päässä olevaa Wappua.

Vihreät naulakot

Yleinen kohtaamispaikka Linnanmaan kampuksella, kun 2T-ovesta kävelee sisään ja suuntaa Pääväylää kohti. Tunnusmerkkinä vihreän väriset naulakot ja läheisyydessä notkuvia, kavereitaan odottavia ihmisiä.

Vujut

Vuosijuhlat eli jonkin asian kuten killan syntymäpäiväjuhlat. Vujuja voidaan viettää mitä erikoisimmilla tavoilla ja syillä, ja kohde voi olla myös eloton asia kuten Teekkaritalo. Tavanomaisin tapa on arvokkaalla teemalla järjestettävät pöytäjuhlat, joihin vedetään ykköset ylle taikka keksityn teeman mukaiset vujusitsit, jotka ovat aavistuksen rennompia tilaisuuksia.

W

Wach

Wappu achievements eli Wappuna suoritettavat pienimuotoiset tehtävät, joista saa pisteitä.

Walhalla

Lääkisläisten kiltatalo Hietasaaressa.

Wappu

Vuoden päätapahtuma, alkaa pari viikkoa etupeltoon ja huipentuu pääpäivään 1.5. Teekkarien joulu, juhannus ja uusi vuosi samassa paketissa.

Wesibussi

Wappuna ja Hurmoksen aikaan liikennöivä bilebussi, josta ei menoa puutu! Tuotto menee lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen. Olennainen osa oululaista Teekkariwappua.

Y

Ylioppilaskunta

Lakisääteinen yliopisto-opiskelijoiden yhteenliittymä, jolla on edunvalvonta- ja hallintotehtäviä yliopiston ja jäsenistönsä parissa.

YKHS

Ystävällinen KaunoHiihtoSeura ry. Edistää alppihiihtoharrastusta Oulun yliopiston opiskelijoiden keskuudessa järjestämällä laskettelureissuja niin koti- kuin ulkomaillakin. YRK (vanha kutsumanimi ”YMPPI”) Oulun yliopiston ympäristörakentajakilta ry on ympäristötekniikan sekä rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opiskelijoiden kilta. Tunnistaa sini-puna-kelta haalareista. YRK omistaa myös liikuteltavan saunan, jota näkee usein liikkeellä eri tapahtumissa.

YTHS

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Tuottaa korkeakouluopiskelijoille yleis-, mielen- ja suunterveyden palveluita opiskelijaystävälliseen hintaan.

Ö

Ööpinen

Oululainen arkkarien toimittama Wappulehti.